Palkintotuomarin lausunto

Seitsemännen Miniprint Finland -näyttelyn tuomaristo ahkeroi heinäkuussa 2010 kolmen päivän ajan innokkaasti kaikkialta maailmasta saapuneiden teosten parissa. Määräaikaan mennessä oli saapunut kaikkiaan 2414 teosta 866 taiteilijalta 62 maasta.

Oli hyvin ilahduttavaa huomata, että painettu, graafinen taide on voimissaan!

Näimme erilaisia tulkintoja lähes kaikilla mahdollisilla grafiikan tekniikoilla toteutettuna.

Uudistuneet Miniprint Finland -kilpailusäännöt sallivat tällä kertaa myös kolmiulotteisten teosten tarjoamisen kilpailuun, joten myös kokeellisia teoksia tarjottiin jonkin verran. Alun perin maksikirjeen rajoitusten mukaiset teokset saivat nyt siis olla mitoiltaan 17 × 21 × 5 cm.

Jury tutustui kaikkiin kilpailuteoksiin, niiden sisältöihin ja toteutustapoihin huolellisesti. Lopputulokseen päädyttiin ottamalla huomioon kaikkien juryn jäsenten mielipiteet. Näyttelyyn valittiin yhteensä 214 teosta 152 taiteilijalta 33 maasta. Näyttelyteokset tulevat esille Lahden taidemuseoon 26.11.2010 - 31.1.2011.

Jury valitsi myös kilpailun voittajat: Grand Prix'n voittajaksi valittiin yksimielisesti Jussi Juurinen Suomesta.

Lisäksi valittiin kolme kunniapalkinnon saajaa ja kaksi kunniamaininnan saajaa. Kaikki palkitut osoittivat teoksissaan vahvaa teknistä taitavuutta, taiteellista ja persoonallista sisältöä sekä laadukasta toteutusta.

Jury haluaa painottaa Miniprintin tärkeyttä ja toivoo, että triennaali lisää graafisen taiteen kiinnostavuutta, ymmärrystä ja arvostusta Suomen lisäksi myös muualla maailmassa.

Tom Thijsse
Juryn puheenjohtaja

Tuomariston jäsenet:

Pekka Hokkanen, Lahden Taidegraafikot ry
Loit Jõekalda, Viron Taidegraafikot
Maria Kausalainen, Suomen Taidegraafikot ry
John Rasimus, taidegraafikko, Ruotsi
Ville-Matti Rautjoki, amanuenssi, Lahden Taidemuseo
Tom Thijsse taidegraafikko, Alankomaat, Miniprint Finland 2007 Grand Prix -voittaja


NuoliTakaisin

Lahden taidegraafikot ry, Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti, FINLAND
gsm. +358-(0)44-5501144, www.lahdentaidegraafikot.fi, e-mail: ltg(a)lahdentaidegraafikot(.)fi

copyright © Lahden taidegraafikot ry 5.11.2004