Näyttelyyn valitut taiteilijat
Juryn lausunto
Yhteistyökumppanit
Lahden taidegraafikot ry ja Lahden taidemuseo järjestivät yhteistyössä 6. kansainvälisen Miniprint Finland 2010 pienoistaidegrafiikan triennaalin Lahden taidemuseossa 16.11.2010 - 3.2.2008. Se oli monipuolinen ja merkittävä taidegrafiikan esittely niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tapahtuman suojelijana toimi Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen.
Miniprint Finlandin järjestelyistä on alusta lähtien vuodesta 1992 vastannut Lahden Taidegraafikot ry. Lahden taidemuseo tuli mukaan vuonna 1998. Opetusministeriö, Alfred Kordelinin säätiö ja Kauno ry ovat Miniprint Finland 2010 päätukijat.
Alansa huiput ympäri maailmaa kokoava näyttely avattiin Lahden taidemuseossa 15.11. Tällöin julkistettiin Grand Prix -palkinto arvoltaan 3000 euroa ja kaksi tunnustuspalkintoa, kumpikin arvoltaan 1500 euroa.
Näyttelyn teema ja teosten aihepiiri on ollut avoin, rajoittavana tekijänä on ollut ainoastaan teosten koko, korkeintaan 17 cm x 20 cm. Miniprint Finland 2010 -näyttelyn teosvalintaan saapui määräaikaan 15. toukokuuta mennessä 2292 teosta 647 taiteilijalta 52 maasta. Runsaasti teoksia saapui erityisesti Suomesta, Saksasta, Japanista, Yhdysvalloista ja Puolasta. Kansainvälinen jury valitsi näyttelyyn 326 teosta 149 taiteilijalta 32 maasta.
Miniprint Finland 2010 -triennaalin 4-värinen näyttelykatalogi julkistetaan avajaisissa, joka on noin 200-sivuinen painotuote ja siinä esitellään näyttelyssä esillä olevat taiteilijat ja heidän teoksensa. Vastaava katalogi on toteutettu myös vuoden 2001 ja 2004 tapahtumista.
Pekka Hokkanen, Lahden Taidegraafikot ry
Loit Jõekalda, Viron Taidegraafikot
Maria Kausalainen, Suomen Taidegraafikot ry
John Rasimus, taidegraafikko, Ruotsi
Ville-Matti Rautjoki, amanuenssi, Lahden Taidemuseo
Tom Thijsse taidegraafikko, Alankomaat, Miniprint Finland 2007 Grand Prix -voittaja
Grand Prix:
Jussi Juurinen
Kunniapalkinnot:
Taichi Kodama,
Anne Desmet
Susanna Autio
Juryn kunniamaininta:
Jacomijn Den Engelsen,
Cleo Wilkinson
Lahden taidegraafikot ry, Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti, FINLAND
gsm. +358-(0)44-5501144,
www.lahdentaidegraafikot.fi, e-mail:
ltg(a)lahdentaidegraafikot(.)fi
copyright © Lahden taidegraafikot ry 10.7.2009