Taidegrafiikan uudet säännöt: ei ole sääntöjä
Viime vuosisadan päättyessä oli selvää, että grafiikan teon perinteiset rajat olivat muuttuneet. Graafikoilla oli edessään uusi maailma, johon kuuluisi perinteisiä menetelmiä, mutta myös monia uusia tapoja luoda kuvia laittamalla mustetta paperille.
Suurimman osan 1900-lukua taidegrafiikka rakentui noille perinteisille menetelmille, joita taiteilijat olivat käyttäneet vuosikymmeniä. Monien eurooppalaisten taiteilijoiden grafiikkaan 1800-luvun lopulla tuomat vapaudet olivat muuttaneet hieman näitä perinteitä. Taiteilijat leikittelivät tällä vapaudella 1900-luvun alkupuolella, ja 50- ja 60-luvuilla painotekniikassa ilmeni innovatiivisia kokeiluja. Yhdysvalloissa vallitsi renessanssi ja se levisi nopeasti Eurooppaan ja Japaniin. Taidegrafiikka kukoisti, etsaus ja litografia olivat jälleen suosittuja, kohopaino, kaiverrus, mezzotinta ja serigrafia olivat yleisiä, ja monet taiteilijat valitsivat grafiikan pää taidemuodokseen.
Grafiikan maailmaan tulvi uusia töitä 70- ja 80-luvuilla. Suuret, kansainvälisin juryin toimivat näyttelyt saivat suosiota. Taidegrafiikkaa opetettiin ympäri maailmaa. Uudet menetelmät tavallisesti sisälsivät valokuvausta tai jonkinlaista valokuvaukseen liittyvää materiaalia.
Huoli myrkyllisistä materiaaleista vaikutti siihen tapaan, jolla taidegrafiikan opetusta vietiin eteenpäin, ja tämä huoli on saanut aikaan uudet ja turvallisemmat työympäristöt. 90-luvulla tilanne näytti hieman viilenneen; se oli aiempien vuosien kiivaan toiminnan uudelleen arvioinnin aikaa. Horisontissa oli nähtävissä uusia tekijöitä - tietokone, digitaaliset kuvat ja joukko muita mahdollisuuksia, jotka tulisivat vaikuttamaan siihen, miltä taidegrafiikka näyttäisi uudelle vuosisadalle siirryttäessä.
Yhdistelmä- ja digitaalitekniikat eivät tule syrjäyttämään mitään perinteistä menetelmää, kiveen piirtäminen, puuhun kaivertaminen ja kupariin kaivertaminen tulevat aina säilyttämään asemansa päämenetelminä, mutta nyt taiteilijoilla on käytettävissä monia muita taidegrafiikan ilmaisutapoja.
Kuten alussa totesin, 'mitään sääntöjä ei ole olemassa', ja graafikoiden 1800-luvun lopussa kokema vapaus on uudelleen nähtävissä, nyt vain laajempana.
Kaikki tämä perustuu siihen olettamukseen, että taiteilijat ovat yksilöitä, joilla on ainutlaatuinen näkemys. He luovat taiteteoksia, jotka määrittelevät tuon vision, ja prosesseista tulee osa tuota määritelmää.
Elämme grafiikan kannalta tervettä aikaa - elävää ja vitaalista, johon liittyy paljon energiaa. Mielestäni Dürer, Rembrant ja Redon hymyilisivät, jos he voisivat tarkastella taidegrafiikan nykytrendejä. Lahden Miniprint -triennaali on häivähdys tästä vitaalisuudesta.
Thom O'Connor
Taidegraafikko, USA
Takaisin