Etelä-Suomen Sanomat 13.11.2001
Grafiikka toimii kuin välimerkki
Kim Hee Young: Monimutkainen pako
Kuvan koolla on ilmaisullisesti merkitystä, grafiikassa aivan erityisellä tavalla. Lahden taidemuseon Miniprint neljännessä toteutuksessaan pysähdyttää tuumimaan mittasuhteiden ja volyymin viestiä ja yhdistävää sisältöä.
Näyttely hajoaa kuin viuhka: tekijöihin, lukuisiin kansallisuuksiin, moniin tekniikoihin, sadoiksi kuviksi näyttelyhallien seinälle. Ripustuksissa vaihtelevat maittain periaatteet ja liki yhteisten käsittelytapojen periaatteet, mutta enimmäkseen koknaisuus on vapaasti lomittain, ainakin siltä näyttää.
Yhteinen mittakaava sitoo ja päästää, yhdistäen kuten yhteinen ääniala. Grafiikan koko on perinteisesti ollut jokseenkin tätä luokkaa ja isomman pinnan käyttö teknisistäkin syistä harvinaisempaa viime vuosikymmeniin. Uudemman toisto- ja painotekniikan mahdollisuudet ovat rajattomia. Kenties päivänä muutamana edessämme aukeaa Maxiprint-näyttely.
Grafiikan erityisnäyttelyillä on oma luonteensa, joka on kehittynyt erityisesti yhteisnäyttelyiden paineessa. Varhemmin grafiikka oli usein lisäkettä, jotakin maalausten ja veistosten lisäksi. Monissa näyttelyissä persoonallisimmat ja hienoimmat suoritukset tosin löytyivät grafiikkana, usein pieneen mittakaavaan tyytyneistä helmistä.
Tutkielman luonne
Grafiikalle on muutoinkin , varsin yleisesti, ominaista rajautuvuus, keskittynyt tutkielmallisuus. Se ei ulotu eikä pyri rajojensa ylitykseen. Se hallitsee katsojansa toisella, keskittyneemällä, magnetisoivalla tavalla. Grafiikka ohjaa katsetta eritysellä ja mieleenpainuvalla tavalla. Siitä on tässäkin näyttelyssä todistusvoimaisia esimerkkejä.
Kun grafiikka pysähdyttää, se toimii kuin välimerkki, joka hetkeksi siirtää kuvan painotusta, liikahduttaa näkökulmaa, poimii huomiotta jäävän kohteen tai nostaa kohteen alttiiksi, suureen merkitykseen. Esimerkkejä saattaa poimia erityiseti merkittävien kotimaisten graafikoiden osuudesta.
Kristian Krokforsin ja Tapani Mikkosen työt seisahduttavat korostetun ja lennokkaasti rajatun näkökulman ääreen. He leikkaavat elokuvaa, kaiken aikaa, pysähtyneiksi kuviksi, joihin latautuu kaikki hetken merkityspaino ja se on voimaa missä hyvänsä mitassa, vaikkapa nuppineulan kärkeen tallennettuna.
Kissojen velho Frans Toikkanen näyttää toisia, kurillisia näkymiä. Hän on kertoja kaikella äänen soljuvuudella ja taikuruudella. Eeva Kirilin tutkii menneisyyttä kuin tieteen tekijä, mutta ei lainkaan kuivakkaasti. Hänen kohteensa asettuvat tarkasteltaiksi luonnollisella tavalla, ja juuri tämä luonnollinen tanssi on niille ominaista tutkielmallisuutta.
Draaman äärellä
Kun Pentti Kaskipuro täsmentää kuvauksensa purjoon taikka muuhun sipuliin, olemme herpaantumattoman draaman äärellä. Lataus on huomattava ja se tiivistyy vaatimattomaan sipuliin. Kaskipuro on jatkanut lumoavalla, herkällä linjallaan vuosikymmeniä, eikä piirrin uuvu.
Suomalaiset on poimittu runsaasta joukosta ääripäiden tunnusomaisina, kerta kerralta pysäyttävinä tekijöinä. Plastiseen äärilleen virityksen taitajia näyttelyssä, kenties teeman sanelemana on rusaasti mutta ei Matti Koskelan ja Jorma Hautalan ylittäneitä. Heidän käyttöönsä soveltuvat eri mittakaavat ja vieläpä samansukuisten aiheiden kehittelyyn.
Puolalainen kerrostuma
Näyttelyssä on eritysen vahva kerrostuma puolalaista nykygrafiikkaa. Puolan taiteela on pitkä ja leimallinen perinteensä, piirroksellisuutensa, näyttävyytensä, joka oli erityisen leimallista kulta-ajan grafiikalle kolme neljä vuosikymmentä sitten.
Uusi puolalainen grafiikka liikkuu väljemmin ja ilmavammin, kansainvälisesti. Sen vahvuutta on perusteellinen tekninen osaaminen, kuten Elzbieta Gawligowska-Labeckan serigrafioissa, Piotr Gojowyn ja Jan Gordonin linoleikkauksissa. Näissä töissä piilee myös hilpeys, joka yllättävästi näyttelyssä piilottuu. Reetta Ahonen tekee tarpeellisen laajennuksen tähän suuntaan herkullisilla puupiirroksillaan.
Baltia poissa
Maiden kirjoa luetteloidessa havaitsee, että Baltian maat eivät ole osallistuneet tai he eivät näyttäydy esille valittujen joukossa. Mukana on samojakin tekijöitä kuin Tallinnan triennaalissa ja kenties samoillakin töillä. Korkealaatuisen virolaisen ja latvialaisen grafiikan erikoine ja omalaatuinen ilme puuttuu.
Mukana on taiteilijoita kaukaa: Aasiasta, Etelä-Amerikasta, Usasta. Amerikkalaisen nykygrafiikan moninaiseen kuvaan näyttely ei uutta lisää. Vaikka amerikkalaisia osallistujia on runsaasti, heistä vain muutamat syöpyvät mieleen: David Aweryn etsaukset, Tron Byklen valokuvapohjainen grafiikka, Anthony DiMichelen hyväilevä mezzotintan käyttö ja toinen saman tekniikan taitaja, John Edwards.
Mezzotinta tulee vahvasti ja väkevästi, huomion mukaan vaihtoehdoksi kovimmille, mekaanisemmille tekniikoille. Niille vaihtoehtoja riittää grafiikan laidalta toiselle ja tämänkin näyttelyn sisällä.
Siellä löytyy taiden kosketusta ja mielen leikittelyä runsaasti vaikkapa
pienehköksi pilkottuina annoksia. Leena Airaksisen etsaus
huudahtaa: Kuten haluatte.
Se soveltuu tämänkin vaihtoehtonäyttelyn tunnukseksi. Mittakaavan ohje
katsojalle on tulla lähemmäksi, silmätä, keskittyä kuvaan. Näyttelyn
valikoima on Airaksisen ilmoittaman laajuinen.
Mika Suvioja
Takaisin