Etelä-Suomen Sanomat 15.6.2001

Miniprintissä paljastuvat grafiikan tuoreet virtaukset

Jury työssään Jury työssään. Antti Salokannel, Thom O'Connor, Melek Mazici, Kari Savolainen ja Jöran Österman. - Työtä helpotti menettely, jossa jokaisella osanottajalla on oma paperipussi.

'Ilahduttavinta on se, että grafiikassa on nähtävissä tuoreita virtauksia. Nuori graafikkopolvi soveltaa traditionaalisia menetelmiä uudella tavalla, ja näin koko kuva uudistuu ja rikastuu.'
  Tämä on yhdysvaltalaisen Thom O'Connorin mielestä näkyvimpiä piirteitä lahtelaisen pienoisgrafiikan tapahtuman, Miniprint-triennaalin tämänkertaisessa sadossa.

Jury saattoi tehdä analyysinsä sen jälkeen kun lähetetyistä lähes 3000 työstä oli valittu 446. Ero aikaisempaan triennaaliin on siinä, että tarjottuja töitä on enemmän ja esille pantavaksi valikoituja töitä vähemmän kuin kolme vuotta sitten.

Triennaali alkaa lokakuun alussa, ja jury päätti urakkansa tällä viikolla kolmen työteliään päivän jälkeen.

Triennaaliin saapui pieniä grafiikan töitä ympäri maailmaa. 'Vielä olisi kuitenkin tehtävää. Jostain syystä ei juuri ilmaantunut osanottajia esim. Afrikasta eikä islamilaisesta maailmasta. Myös Saksa ja Ranska loistavat poissaolollaan', sanoo näyttelysihteeri Tapani Räisänen.

O'Connorin lisäksi raadissa ahersivat taiteilija Melek Mazici (Suomen taidegraafikot), taiteilija Jöran Österman Ruotsista, tutkija Kari Savolainen (Lahden taidemuseo) sekä taiteilija Antti Salokannel (Lahden taidegraafikot).

Osanotto on pitkälti tiedotuskysymys. Laajimmin triennaalista tiedetään Suomessa. Siispä lähetettyjä oli 180 ja valittuja 48. Taidegraafikot ovat osuneet oikeisiin kohteisiin Yhdysvalloissa, joten runsautta riitti, ja kolmisenkymmentä työtä ylitti riman. Vahvoina maina on ovat mukana myös Ruotsi ja Hollanti.

Nyt on väljyyttä

Ripustus oli viime kerralla liian tiukka, ja siksi on haluttu väljyyttä. 'Samalla maine nousee. Kulkee tieto, että siinä on tapahtuma, jonne ei ole helppo päästä', sanoi Salokannel. Triennaaliin pääsi 202 taiteilijaa, ja 36 maata on edustettuna.

Raatilaiset pitävät triennaalia hyvänä näköalapaikkana. Heidän työssään näkee, missä maailmalla ollaan menossa. 'Tärkeää on myös ylläpitävä vaikutus. Tällaiset kilpailut pitävät grafiikan ajatusta yllä', sanoo Melek Mazici.

Viime aikoina on havaittu, että grafiikan suosio taiteentekijöiden keskuudessa on ollut aaltomaista. Toisaalta on huomattu, että tietokonepohjainen ilmaisu ja perinteellinen ilmaisu käyvät vuoropuhelua keskenään. Ne ovat kriittisiä toisiaan kohtaan ja pitävät siten grafiikan linjaa yllä.

Miniprint noudattaa puhtaasti taiteen konteksteja. Poliittisuutta ei näissä töissä ilmene. Kukin taiteilija kulkee omaa tietään. Mitään maita tai maanosia noudattelevia piirteitä ei ole jäljitettävissä.

Tulkintakysymyksiä

Kolmiulotteisuus on tulossa grafiikkaan. Jotkut ovat innostuneet reliefigrafiikasta. On töitä, joissa paperimassaa on käsitelty reliefimäisesti. Siitä ei ole enää pitkä matka valamiseen.

Raati on noudattanut työssään demokraattista äänestyssysteemiä, ja työt on käyty läpi moneen kertaan. Laatua raati kiittää korkeaksi.

Hyväksyttyjen nimet julkistetaan ensi viikolla internetissä. Grand prix -palkinnon, tunnustuspalkintojen ja kunniamainintojen saajat julkistetaan triennaalin avajaisten yhteydessä 4.10.

Joitakin tulkintakysymyksiä on raadin työskentelyssä ollut, mutta niistä ei ole tullut ongelmia. Valokuvan ja grafiikan rajanveto on niitä seikkoja, jotka askarruttavat. O'Connorin mukaan siinä ei ole oikeastaan paperille kirjoitettuja sääntöjä. Asia on aina juryn ratkaistavissa.

Syvyyssuunnassa ollaan vapaamielisiä. Reijo Mörön valoa hehkuvat laatikot ovat päässeet mukaan suuremmitta puheitta.

Jouko Tallimäki, Lahti


NuoliTakaisin

Lahden taidegraafikot ry, Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti, FINLAND
gsm. +358-(0)44-5501144, www.lahdentaidegraafikot.fi, e-mail: ltg(a)lahdentaidegraafikot(.)fi

copyright © Lahden taidegraafikot ry 5.11.2004