Etelä-Suomen Sanomat 4.9.1998
Lahden Miniprint-näyttelyn pääpalkinto italialaiselle
Pieni kuva sanoo paljon
Sandro Bracchitta, nuori italialainen taiteilija valittiin parhaimmaksi
pienoisgrafiikan tekijäksi Lahden Miniprint-näyttelyssä.
Lahden taidemuseo on täynnä pienimuotoista grafiikkaa, josta kokonaisuutena muodostuu vaikuttava läpileikkaus taituruutta edellyttävästä ilmaisun alueesta. Yhteensä 631 teosta, 188 taiteilijalta, 38 maasta muodostaa Lahden kolmannen kansainvälisen Miniprint-näyttelyn ja se avataan tänään.
Näyttelyn voittaja on italialainen Sandro Bracchitta, jonka on tarkoitus saapua avajaisiin noin 6 000 markan (1200 dollarin) palkintoaan hakemaan. Neliosainen kuivaneulatyö, maanläheisten värien, hienosyisen mustan viivan ja niukkojen kuvioiden kokonaisuus on jo paikoillaan näyttelytilassa.
Grand Prix'n lisäksi lahtelaisjury on jakanut kaksi tunnustuspalkintoa ja kaksi kunniamainintaa.
Tunnustuspalkinnosta toisen sai amerikkalainen John Milton, jonka huikean taitava etsaus - neliosainen sekin - on sukua vanhojen kaivertajien mustavalkoiselle perinteelle ja sisällöltään kertomus tämän vuosisadan taiteen kohtalosta junan symboloiman ajan hurjassa saatossa.
Puhdas ja selkeä koloristi, ruotsalainen Jöran Österman sai toisen noin 3000 markan (600 dollarin) tunnustuspalkinnoista. Hänen neliosainen teoskokonaisuutensa koostuu kolmesta pääväristä, sinisestä, punaisesta ja keltaisesta sekä niiden yhdistelmästä, ruskeasta. Väripinta on värinää, joka tuo mieleen veden läikkeen, tuulen kuvioiman hiekkapinnan tai tulen loimun.
Erikoismaininnoista toisen sai japanilainen Yoshio Imamura ja toisen Antti Ratalahti, lahtelaissyntyinen suomalaistaiteilija.
Miniprint, joka tällä kertaa järjestettiin yhteistyössä Lahden taidemuseon kanssa osoittautui odottamattoman houkuttelevaksi. Valikoitavaksi lähetettiin n oin 1700 työtä 486 taiteilijalta 52 maasta.
'Meidän ongelmamme oli lopultakin siinä, miten kaikki saatiin mahtumaan näyttelytilan seinille', sanoo tuomariston puheenjohtajana toiminut Antti Salokannel. Töitä katsellessa valikoitui parhaimmisto vähitellen kuin itsestään eikä tarvittu keskustelua kovempia keinoja yksimielisyyden saavuttamiseksi. Tuomaristoon kuuluivat Outi Kirves, Jukka Lehtinen, Heikki Rahikainen, Antti Salokannel ja Hannu Tampio, kaikki tunnettuja Lahden vaikutuspiirissä toimivia taiteilijoita. Outi Kirveksen kontakti Erstan kartanoon avaa ovet myös isolle joukolle karsittuja töitä. Toinen Miniprint-näyttely avataan ensi viikolla.
Satoja töitä katsellessa voi vain todeta, ettei tuomariston tehtävä ole ollut helppo, onhan taiteessa aina mukana henkilökohtainen maku.
Mutta palkittujen töiden yhteinen nimittäjä on varsin ankara taiteellinen näkemys. Antti Salokannel kylläkin vakuuttaa, että grafiikassa sivuuttamaton tekninen taituruus ei ole ainut kriteeri, vaan palvelee sisällön tarpeita.
Joka tapauksessa näyttely on värikkäämpi, kertovampi ja iloisempi kokonaisuus kuin voittajien valikoimasta voisi päätellä.
Tuomaristo saattoi omana havaintonaan kertoa, että suomalaistaiteilijoiden töistä näkee suurikokoisen tekemisen tradition. Grafiikka on parin viime vuosikymmenen aikana hakeutunut värin ja suuremman koon pariin eikä ilmaisu aina tahdo taipua pieneen 17 kertaa 20 sentin rajoihin.
Muualla maailmassa grafiikan perinne on lujemmin sidoksissa kirjan painantaan ja esimerkiksi luonnostaan pienikokoisiin exlibriksiin. Se näkyy myös Miniprintin valikoimassa.
Lähes kaikki modernin kuvataiteen virtaukset näkyvät myös pienoisgrafiikassa aina postmoderneista ilmiöistä niukkailmeiseen mustavalkoiseen tikkuviivakonkretismiin. Voi jopa pohtia pientä kokoa kriteerinä, kun puhuttelevin kokonaisuus usein syntyy neliosaisesta sarjasta.
Antti Salokannel muistaa mainita grafiikan sosiaalisen lähtökohdan, vuosisadan alussa virinneen halun tuottaa myös tavalliselle ostajalle hyvää taidetta halvalla. 'Se tarve on nyt jäänyt taka-alalle ja grafiikka etsii uudelleen paikkaansa sähköisen kuvanvälityksen hallitsemassa kentässä.'
On kai luonnollista, että suomalaistarjonta Miniprintiin on ollut suuri. Sen seurauksena myös karsinta on ollut tiukka.
Silti näyttelyssä sattuu silmiin joitakin lahtelaisiakin graafikoita. Heli Hyytiä on mukana Unelma-sarjallaan ja Sirpa Lappalainen uusimmilla italialaisvaikutteisilla töillään. Reijo Mörö, joka ammentaa suoraan taidehistoriasta on Lahdessa koulutettuja tamperelaisia ja Juha Tammenpää taas maan nimekkäitä fantastisia surrealisteja.
Antti Salokanteleen mukaan pienimuotoinen grafiikka istuu hyvin lahtelaisen kuvataiteen kenttään. Onhan taustalla taidekoulujen pitkäaikainen koulutustoiminta.
Kansainvälinen pienoisgrafiikan näyttely Lahden taidemuseossa, Vesijärvenkatu 11. Avoinna 4.9.-11.10.1998.
Riitta Wikström, Lahti
Lahden taidegraafikot ry, Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti, FINLAND
gsm. +358-(0)44-5501144,
www.lahdentaidegraafikot.fi, e-mail:
ltg(a)lahdentaidegraafikot(.)fi
copyright © Lahden taidegraafikot ry 5.11.2004