Kansainvälinen pienoisgrafiikan näyttely
MINIPRINT FINLAND 1998
Lahden taidemuseossa 4.9-11.10.1998

Bracchittan teos Mini Print Finland 1998:n järjestelyt käynnistyivät keväällä 1998, jolloin tietoa näyttelysta lähetettiin kaikkiin maanosiin yhteensä noin 1300 kirjettä. Vastaanottajina olivat yksittäiset taiteilijat, työpajat ja graafikoiden etujärjestöt sekä eri maiden kulttuurilaitokset. Säännöt ja osallistumiskaavake olivat saatavilla myös internetin kautta.

Miltonin teos Näyttelyyn tuli teoksia 486 taiteilijalta 52 maasta, yhteensä 1700 grafiikanvedosta. Jury, johon kuuluivat graafikko Outi Kirves, kuvanveistäjä Jukka Lehtinen, keraamikko Heikki Rahikainen, graafikko Antti Salokannel ja taiteilija Hannu Tampio valitsi näyttelyyn 631 teosta 188:lta taiteilijalta. Näyttelyssä oli edustettuna 38 maata, eniten töitä oli Suomesta, Ruotsista ja Japanista.

Ratalahden teos Näyttelyssä jaettiin 3 näyttelypalkintoa; Grand Prixin suuruudeltaan 1200 USD sai Sandro Bracchitta Italiasta. Tunnustuspalkinnon a' 600 USD saivat Peter Milton USA:sta ja Jöran Österman Ruotsista. Lisäksi jury päätti jakaa kaksi juryn erikoismainintaa. Sen saivat Yoshio Imamura Japanista ja Antti Ratalahti Suomesta.

Östermanin teos Näyttelyn suojelijoina toimivat opetusministeri Oili-Pekka Heinonen, kansanedustaja Pertti Virtanen ja kansanedustaja Sulo Aittoniemi. Näyttelyn sponsoreina toimivat Suomen kulttuurirahasto, Hämeen taidetoimikunta, kuvataideprojekti Kauno, Teknoware Oy, matkatoimisto Area Oy, Eiri-kehys, Markprint, Leevi Print, Charbonnel, Arvelin Oy, Studio RR, Larson Juhl, Eskolan taide ja kehys, Jussin Väri, Lahden konekirjoitusopisto seka Panimoravintola Teerenpeli, joka toimi näyttelyn virallisena ravintolana (takahuoneessa Juryn näyttely).

Imamuran teos Näyttelyn yhteydessä oli myös esillä tekniikkanäyttely, jossa esiteltiin yleisölle grafiikan menetelmiä havainnollistavin esimerkein. Taiteiden yössä 5.9. oli yleisöllä myös mahdollisuus kokeilla grafiikan laatan työstämistä ja vedostamista.

Näyttelyssä kävi kaikkiaan 1300 näyttelyvierasta ja teoksia myytiin 67 kappaletta.

4.9.1998 - Lahden Miniprint-näyttelyn pääpalkinto italialaiselle
20.9.1998 - Kuvaviidakko on tasokas mutta puuduttava


NuoliTakaisin

Lahden taidegraafikot ry, Uusi Kipinä, Kymintie 1, 15140 Lahti, FINLAND
gsm. +358-(0)44-5501144, www.lahdentaidegraafikot.fi, e-mail: ltg(a)lahdentaidegraafikot(.)fi

copyright © Lahden taidegraafikot ry 5.11.2004